Post by Jupiter on Apr 17, 2022 19:13:23 GMT 2
Nimi: Ragnulf, "Raggi"
Rotu: Demoni (susi/karhu)
Ikä: 22
Skp: Mies
Perhe: Isä Greagor (susidemoni), äiti Ylhara (karhudemoni), sekä joukko kuolleita (tai sellaisiksi oletettuja) sisaruksia
Taikuus: Ragnulf on kykenevä vain demoneille ominaiseen muodonmuutostaikuuteen, eikä siihenkään mielivaltaisesti. Vahvojen tunteiden tai vaistojen puskiessa päälle, nimenomaan ihmismuoto tuppaa rakoilemaan. Demonimuodon ja eläinmuodon välinen muodonmuutos onkin sitten luonnollisempaa.
Maine: Ragnulf on uusi tulokas Mihrasin laaksossa, mutta joitain huhuja miehestä on ehtinyt jo levitä.
Ihmiset tuntevat hänet lähinnä eläinmuodossaan; valtavana, nälkäisenä petona, joka on tappanut väkeä kylän ulkopuolella. Hänen ihmismuodolleen ei ole vielä ehtinyt kertyä mainetta.
Joidenkin demonien korviin on saattanut kantautua huhuja töykeästä muukalaisesta, joka saapui vastikään laaksoon pienen lauman kanssa. Hänen tiedetään ottaneen yhteen paikallisten demonien kanssa ja tappaneen näitä reviiriä valloittaessaan.
Jumalat eivät hukasta ole kuulleet.
Vaikutelma: Ensivaikutelma Ragnulfista on usein uhkaava. Kulki mies sitten missä muodossa tahansa, hänen suuri kokonsa, eläimellinen katseensa ja äkilliset, arvaamattomat liikkeensä luovat kuvan vihanhallintaongelmista kärsivästä nuoresta miehestä, jonka lähelle moni ei mieli - paitsi jos hakee tappelua.
Ragnulfin eläinmuoto on valtava susi, johon on sekoittunut paljon samoja karhumaisia piirteitä, kuin hänen demonimuotoonsakin. Hukka on suuri, tanakka, karhuntassuinen ja kaariselkäinen ilmestys, jonka askellus on karhumaisen leveä. Säkäkorkeutta susikarhulla on noin 120 cm.
Ihmiseksi muuttuessaan Ragnulf säilyttää osittain huonoryhtisyytensä. Vaikka hän on ihmismuodossaankin hyvin lihaksikas tapaus, ei hän ole niin valtava, kuin voisi tämän demonimuodon perusteella olettaa. Tämä johtuu siitä, että ihmismuodon ylläpitäminen vaatii mieheltä rajua itsehillintää ja voimiensa pidättelyä. Valitettavasti hän on tästä huolimatta silmiinpistävän vahva ihmisiin verrattuna. Miehen silmät ovat kellanruskeat, ja hänen mustanruskeat hiuksensa ovat puolipitkät ja tuuheat, melkeinpä aina sotkussa. Alue Ragnulfin nenän ympärillä on jäänyt hieman tummemmaksi kuin muu iho, ja myös jotkut yksittäiset hampaat ovat terävämpiä kuin olisi suotavaa, mutta eivät välttämättä kiinnitä huomiota kuin täysi-irveessä. Pituutta miehellä on ihmismuodossa 195 senttiä.
Ihmismuoto on Ragnulfille hyvin uusi luomus. Hän koettaa edelleen harjoitella sen ylläpitoa, ja se tuppaa repeilemään ja paljastamaan hänen omia piirteitään harmillisen usein. Tämä repeily näkyy esimerkiksi luonnottomiksi pullistuvina lihaksina, kuonona, tassuina, vilkkaana karvoituksena, entisestään kumartuvana selkänä tai häntänä. Yleensä tuntiessaan moisen tapahtuvan mies yrittää pyrkiä pois ihmisten ilmoilta. Tällainen "välimuoto" onkin toistaiseksi surullisen yleinen, joten vaikka Ragnulf vihaa ajanviettoa ihmismuodossa, harjoittaa hän sitä aika ajoin kylän ulkopuolellakin.
Miehen yleiskieli taipuu aksentilla, ja varsinkin demoni- ja eläinmuodoissa hänen lauseitaan värittävät usein murahdukset, haukahdukset ja muut vastaavat äännähdykset. Hänen äänensä on matala ja rahiseva, ja joskus murinansekainen. Hukka kommunikoi myös paljon ruumiinkielellään - mikä onkin osasyy sille, miksi hän on niin huono valehtelemaan. Sanoi hän mitä tahansa, aidon tunnetilan voi tulkita hännästä tai korvista.
Asuinpaikka: Ragnulfin lauma on vallannut reviirikseen pienen kaistaleen metsää aivan Mihrasin kaupungin itäpuolelta, ja pitää sitä metsästys- sekä asuinalueenaan.
Uskonto: Ragnulf uskoo pääasiallisesti vain voimaan sekä luonnon mahtiin. Hän tietää jumalien olemassaolosta, mutta söisi ennemmin takatassunsa kuin rukoilisi niiltä mitään. Ironista onkin, että Ragnulfin kunnioittama "metsän henki", jonka hän uskoo olevan jonkinlainen luonnon ja metsästyksen ruumiillistuma, on tosiasiassa pikkujumala.
Suhtautuminen muihin rotuihin: Ragnulf on pitkään nähnyt ihmiset pelkkänä riistana, ja metsästänyt näitä mielellään. Edelleenkin hukka on syömässä yksittäisiä ihmisiä kun siihen tulee tilaisuus, mutta on myös joutunut opettelemaan näiden joukkoon sulautumista, niin epäluonnolliselta kuin se tuntuukin. Hänen mielipiteensä ihmisistä ei tosin ole miksikään muuttunut.
Suhtautuminen lajitovereihin puolestaan vaihtelee suuresti tilanteesta riippuen. Kaikkein eniten hän arvostaa voimakkaita demoneita, joiden kanssa mitellä. Mitä selvästi heikompiin tulee, hänen käytöksensä tuntuu heittelevän aika rajusti mielialan mukaan. Joskus silmille hyppivät pikkudemonit raadellaan siihen paikkaan, tai metsästetään ihan huvin vuoksi. Joskus joidenkin heikkojen pikkupetojen vastaantaistelu on huvittavaa, ja ne jätetään henkiin, jotta ne voisivat vahvistua ja tulla kostoretkelle miestä vastaan myöhemmin. Jotkut eivät ole tappamisen arvoisia.
Puhtaasti saaliseläinten piirteitä omaavat demonit susi näkee kumminkin usein, no, saaliina. Hän ei ole tottunut kanssakäymiseen niiden kanssa, ja kohdatessaan sellaisen saalistusvietti todennäköisesti koettaa nykiä häntä ajojahtiin. Sitten on demoneja, jotka ovat alkaneet seurata häntä syystä tai toisesta. Osa on tehnyt sen hävityn valtataistelun jälkeen, osa silkasta laumankaipuusta tai halusta metsästää osana joukkoa, ja osa pelosta tai tarpeesta tulla suojelluiksi. Olivat laumalaisen syyt mitkä tahansa, Ragnulf puolustaa omiaan verisesti - ja hyökkäys yhtä laumalaista kohtaan merkitsee hyökkäystä heitä kaikkia kohtaan.
Jumalia Ragnulf on aina pitänyt uhkana - ja pelkästään se, että hän sisimmässään myöntää niiden mahdin, on suuri kolaus suden ylpeydelle. Toisaalta jumalten vahvuus tekee näistä vieläkin herkullisemman metsästyskohteen - varsinkin, kun susi on kerran jo päässyt pikkujumalan lihan makuun. Hän muistaa maun huumaavana, ja odottaa vesi kielellä seuraavaa kertaa.
Ammatti/elinkeino/asema: Ragnulfilla ei ole minkäänlaista ammattia, jos ei oman laumansa johtoa sellaiseksi lasketa.
Luonne: Osa Ragnulfin luonneviasta selittyy hänen kasvatuksellaan. Hukalle opetettiin jo varhain, että väkivalta on sopiva tapa ratkaista ongelma kuin ongelma, ja jos itseään ei pysty puolustamaan, ei myöskään ansaitse elää. Nuo opit toimivat tänäkin päivänä takapiruina miehen monille vääristyneille käsityksille maailmasta, itsestään ja hänen suhteistaan muihin.
Olisi kuitenkin väärin ajatella, että Ragnulfin ongelmakäytös selittyisi täysin hänen menneisyydellään, saati että se oikeuttaisi hänen tekonsa. Kasvatuksesta viis, Ragnulf on silti nuori susi täynnä testosteronia ja uhoa, yhtä lailla koukussa adrenaliiniin kuin tuoreella tapolla mässäilyynkin. Häntä ohjaavat mielihalut ja vaistot ennemmin kuin mikään järki tai logiikka, ja hänen on pakko säännöllisesti purkaa energiaan jottei räjähtäisi. Tämä tarkoittaa käytännössä usein joko seksiä, taistelua tai metsästystä; joskus niiden sekoitusta. Huomioitavaa on, että taistelu ei kuitenkaan tarkoita miehelle aina tappoa. Päinvastoin, hän solmii taistelun tuoksinassa ystävyyksiä siinä missä vihasuhteitakin; eihän toista voi koskaan tuntea kunnolla, ennen kuin on tuntenut hänen luidensa rusahtavan leuoissaan.
Neuvottelu on hukalle uusi käsite, ja mies on lähtökohtaisesti liian kärsimätön sen pitkäaikaiseen harrastamiseen. Hän arvostaa toimintaa ja vauhtia, eikä viihdy kauaa yhdessä paikassa. Susi on myös suorapuheinen ja tyly, ja vaikka jotkut saattavat arvostaa moista brutaalia rehellisyyttä, moni myös ärsyyntyy siitä. Tämä johtaa usein siihen, että hukka loukkaa jotakuta vaikkei se ollut hänen tarkoituksensa. Ragnulf onkin erittäin huono tutustumaan olentoihin, jotka ajattelevat liian eri lailla kuin hän - mikä on sinänsä harmi, sillä demoni on hyvin utelias, ja hänen kiinnostuksensa uusia asioita kohtaan on yksi ainoista asioista, joka pitää hänen aggressionsa kurissa. Susi ei ole myöskään kaikkein sanavalmein tapaus, eikä oikein tiedä miten reagoida tunteisiin tai tilanteisiin, jos väkivalta ei ole vaihtoehtona. Miehen kyvyttömyys sosiaalisissa tilanteissa aiheuttaakin tälle usein turhautuneisuutta ja jopa noloutta, jota hän ei tietenkään ole valmis myöntämään - mutta ei myöskään kyvykäs piilottamaan. Asian jatkuva esille tuominen johtaa todennäköisesti hampaisiin.
Demoni pitää fyysisistä haasteista, ja viettää suuren osan ajastaan itseään vahvistaen. Osittain, koska hän nauttii yli kaiken vahvuuden tunteesta - osittain, koska hän uskoo, että heikon johtajan kohtalo on tulla oman laumalaisensa surmaamaksi ja syrjäyttämäksi. Niin hän itse teki, ja niin tekisi varmasti joku hänen laumastaankin. Niin asiat vain ovat. Tästä syystä hän ei halua missään nimessä näyttää heikolta laumansa nähden, ja hoitaa mieluiten haavansa yksin. Yleensä mies on yllättävän hyvä häviäjä mitä tasavertaisiin voimamittelöihin tulee, sillä hän ei ole kokenut saaneensa kunnon haastetta aikoihin. Mutta mikäli hän saa pahasti turpiinsa laumansa edessä, on hänen reaktionsa aivan toinen. Voittaneen tahon raatelemisesta keinolla millä hyvänsä tulee tuolloin sudelle nopeasti pakkomielle.
Jos jotain hyviä puolia demoninpahasesta on löydettävä, niin pitää tuo ainakin huolta omistaan - tai "omaisuudestaan", niin kuin hukka itse asian esittäisi. Hän on valmis suojelemaan kaikkea omaksi kokemaansa henkeen ja vereen - oli kyse sitten kumppanista, reviiristä tai laumasta. Varsinkin jälkimmäisestä; vaikka mies väittää pitävänsä yksinäisyydestä, on hänellä voimakas laumavietti sudenperimänsä seurauksena. Myös edellä mainittu uteliaisuus on tavallaan hyvä puoli; se auttaa hukkaa oppimaan ja olemaan purematta kaikkea uutta näkemäänsä - ainakaan kuolettavasti.
Menneisyys: Ragnulf syntyi pieneen, mutta sitäkin väkivaltaisempaan demoniyhteisöön kaukana laaksosta. Hänen vanhempansa setvivät riitansa alinomaa verisillä taisteluilla, ja heidän aggressionsa kohdistui usein myös heidän pentueeseensa. Moni hukan sisaruksista kuoli saamiinsa vammoihin, mutta vanhemmat eivät niiden perään sureneet; niin heikot yksilöt olisivat varmasti kuolleet pian muutenkin. Vaikka Ragnulf oli arka pentu, oli hän silti suurempi kuin moni sisaruksensa, ja se auttoi häntä selviytymään.
Vanhemmat opettivat nuorelle sudelle myös toisen mielipiteitä jakavan elämäntavan; toisten demonien syönnin. Heidän asuinseutunsa oli karua ja riistaa löytyi harvoin, joten oli heikompien demonien kohtalo tulla vahvempiensa popsimiksi. Jumalista vanhemmat puolestaan puhuivat harvoin, ja aina vihaiseen sävyyn. Kuulemma Ragnulfin isoisä oli ollut parantajana sodassa, ja jumalat olivat siksi systemaattisesti etsineet ja tappaneet miehen. Äiti murahteli usein, että isoisä oli hölmö halutessaan auttaa muita - mutta hänen äänessään saattoi kuulla tuskan. Menetys oli todennäköisesti muuttanut naista. Ei sillä, että nuori Ragnulf olisi sitä ymmärtänyt.
Ragnulfin vanhemmilla oli arvattava loppu. Heidän vanhentuessaan ja heikentyessään, heidät tappoi ja söi vahvempi demoni. Ragnulfin onnistui luikkia pakoon taistelun aikana. Hän ei ole varma, selvisikö verilöylystä yksikään hänen sisaruksistaan - poika kun ei uskaltanut kääntyä katsomaan taakseen. Pakonsa jälkeen nuori susi vaelsi pitkään yksin, vanhempiensa opetukset toistuen takaraivossaan mantran tavoin. Jos hän ei ollut tarpeeksi vahva, hän kuolisi. Poika oppi taistelemaan pakon edessä jopa suurempiakin vihollisia vastaan, ja saalisti edelleen lajitovereitaan muun ruoan puutteessa.
Asiat kuitenkin muuttuivat eräänä talvena, kun tumma muukalainen lähestyi hukkaa ja tarjosi tälle paikkaa suuressa demoniyhteisössä. Koditon esiteini suostui varautuneesti. Pian liittymisensä jälkeen, hän leimautui kahteen vanhempaan suteen. Taroq ja Skycha olivat hurja sisaruskaksikko, jonka läheistä suhdetta, voimaa ja villiyttä poika ihaili suuresti. Nämä antoivat pojalle ensiopit susidemoniuden saralla, ja saivat tämän alkamaan avautua kuorestaan. Valitettavasti yhteisö oli suuri, ja Ragnulf ajautui vuosien saatossa eri osastoon kuin sisarukset.
Yhteisössä vietetyt vuodet muovasivat nuorta Ragnulfia huimasti. Liittyessään hän oli ollut arka, nälkiintynyt pennunpahanen. Muutaman hyvin ravitun vuoden päästä, hän oli kasvanut äidiltä perittyjen karhugeenien mittoihin. Hän oli aktiivinen osa ihmisten metsästystä, ja sai jopa osallistua erään pikkujumalan teurastukseen. Hän imi aggressiivisuuden ja villiyden oppeja kuin sieni, mutta ei valitettavasti ollut koskaan unohtanut pentuaikaisia oppejaankaan. Yhteisön sääntönä oli, että vihollisia olivat nimenomaan jumalat; eivät muut demonit. Ragnulf ei pystynyt tuohon taipumaan. Jos joku heikompi demoni hyppi silmille, oliko sillä niin väliä jos siltä repi kurkun auki?
Pian kävi selväksi, ettei mies kunnioittanut yhteisön hierarkiaa tai sääntöjä tarpeeksi, ja tämä johti rangaistukseen jos toiseenkin - kunnes hänet siirrettiin pysyvästi Rgarhal-nimisen ahmakarhun rykmenttiin. Mies tunnettiin äärimmäisen aggressiivisena ja vinksahtaneena demonina, joka pystyi pistämään ruotuun tapauksen kuin tapauksen. Miehen alaisuudessa Ragnulf löysi itsensä jälleen väkivallan toisesta päästä, aivan kuten pentunakin.
Erona oli, ettei hän enää ollut heikko.
Niinpä hukka ei katsellut moista käytöstä kauaa. Jonkin aikaa uuden johtajansa päähänpistoja myötäiltyään, Ragnulf sai tarpeekseen ja hyökkäsi ahman kimppuun. Seurasi verinen kaksintaistelu, jonka seurauksena Rgarhalin taru päättyi lopullisesti, ja Ragnulf pakeni yhteisöstä johtajansa veret naamallaan. Hän oli saanut tarpeekseen kaiken maailman johtajista ja hierarkioista. Pitäkööt herransa, hän halusi vain vapauden.
Ja niin Ragnulf löysi itsensä jälleen yksin - mutta tällä kertaa, hän ei ollut eksynyt pentu, vaan nälkäinen peto. Yhteisöltä opittu elämäntyyli oli jäänyt elämään suden päähän, ja hän jatkoi hyökkäyksiään ihmisten kimppuun minne sitten menikin. Demonitkaan eivät säästyneet, mikäli tielle tulivat. Mutta vaikka susi nautti täysin rinnoin olostaan, tajusi hän myös, ettei yksinelo sopinut hänelle. Hän ei halunnut monikymmenpäistä yhteisöä tiukkoine sääntöineen - mutta hän halusi lauman. Tai siis, ei halunnut. Mutta halusi. Miehen tahdot ja vaistot riitelivät niin kauan, että ennen kuin hän tajusikaan, oli hän jo saanut ensimmäisen seuralaisen matkoilleen. Sitten toisen, kun hän puolivahingossa pelasti erään demonin ihmisjoukon kynsistä. Ja sitä seurasi sitten kolmas...
Muutaman vuoden jälkeen, Ragnulfin matkaan oli tarttunut jos jonkinmoista demonia. Lauma oli pieni, vain noin kymmenkuntainen, mutta se oli tiivis ja vailla aivopesua tai sääntölitanjaa. Itseään vahvempia jäseniä kunnioitettiin, ja laumaa suojeltiin. Ne olivat ainoat säännöt.
Mihrasiin joukko päätyi puolivahingossa. He saapuivat vastikään ravinnon ja reviirin toivossa, vain osittain tietoisina myllertävistä sotatoiveista ja demonien keruusta siihen. Ragnulfia ei suuri yhteisö houkuta enää pätkääkään - mutta jumalan lihaa hän maistaisi jälleen mieluusti.
Taitopisteet: (14/15), kehitysvaraa 1 piste
Fyysinen voima: 5
Oli Ragnulf sitten missä olomuodossa tahansa, erottuu hän lajitovereidensa joukosta hirviömäisillä voimillaan. Osakiitos tästä kuuluu hänen perimälleen, mutta on hukka myös taistellut enemmän tai vähemmän pennusta saakka. Nykyäänkin hän pitää voimiaan yllä jokapäiväisellä fyysisellä rasituksella.
Ketteryys: 3
Suuresta koostaan huolimatta, Ragnulf ei ole kömpelö. Päinvastoin, hän on yllättävän ketterä varsinkin neljällä raajalla, ja osaa kiivetä puihin monen saaliin kauhuksi.
Taikuus: 1
Ragnulfin ainut taikuus on kyky muodonmuutokseen - ja siinäkin on vielä paljon parantamisen varaa.
Oppineisuus: 0
Hukka ei osaa lukea saati kirjoittaa, eikä koe kumpaakaan taitoa myöskään tarvitsevansa.
Viisaus: 3
Ragnulfin tapauksessa hänen viisautensa perustuu pitkälti todella tarkkoihin vaistoihin ja aisteihin, sekä muiden ymmärtämiseen niiden kautta. Hän pystyy esimerkiksi omien sanojensa mukaan "haistamaan paskapuheen läpi - kirjaimellisesti." Osittain tuo on tottakin. Mies kun huomaa herkästi fyysisiä muutoksia toisten ruumiintoiminnoissa ja käytöksessä, usein jopa herkemmin kuin he itse. Hän saattaa esimerkiksi kuulla toisen kiivastuneen sydämen tykytyksen, haistaa lisääntyneen hien tuotannon, tai huomata silmien pienet, hermostuneisuudesta kielivät liikkeet.
Karisma: 2
Rotu: Demoni (susi/karhu)
Ikä: 22
Skp: Mies
Perhe: Isä Greagor (susidemoni), äiti Ylhara (karhudemoni), sekä joukko kuolleita (tai sellaisiksi oletettuja) sisaruksia
Taikuus: Ragnulf on kykenevä vain demoneille ominaiseen muodonmuutostaikuuteen, eikä siihenkään mielivaltaisesti. Vahvojen tunteiden tai vaistojen puskiessa päälle, nimenomaan ihmismuoto tuppaa rakoilemaan. Demonimuodon ja eläinmuodon välinen muodonmuutos onkin sitten luonnollisempaa.
Maine: Ragnulf on uusi tulokas Mihrasin laaksossa, mutta joitain huhuja miehestä on ehtinyt jo levitä.
Ihmiset tuntevat hänet lähinnä eläinmuodossaan; valtavana, nälkäisenä petona, joka on tappanut väkeä kylän ulkopuolella. Hänen ihmismuodolleen ei ole vielä ehtinyt kertyä mainetta.
Joidenkin demonien korviin on saattanut kantautua huhuja töykeästä muukalaisesta, joka saapui vastikään laaksoon pienen lauman kanssa. Hänen tiedetään ottaneen yhteen paikallisten demonien kanssa ja tappaneen näitä reviiriä valloittaessaan.
Jumalat eivät hukasta ole kuulleet.
Vaikutelma: Ensivaikutelma Ragnulfista on usein uhkaava. Kulki mies sitten missä muodossa tahansa, hänen suuri kokonsa, eläimellinen katseensa ja äkilliset, arvaamattomat liikkeensä luovat kuvan vihanhallintaongelmista kärsivästä nuoresta miehestä, jonka lähelle moni ei mieli - paitsi jos hakee tappelua.
Ulkonäkö: Niin sanotussa "todellisessa" eli demonimuodossaan Ragnulf on noin 225-senttinen ihmissusiköriläs, josta karhun veri on tehnyt entistäkin harteikkaamman. Lihaksikasta kehoa peittää paksu, tummanruskea karva, johon sekoittuu aikapaikoin mustaa. Vaikka mies on suurimmaksi osaksi nimenomaan susimainen, on hänellä esimerkiksi karhun koko, käpälät ja tuuheus. Myös alahuuli tuppaa roikkumaan karhun tavoin. Kahdella jalalla mies kävelee kumarassa, mutta pystyy myös pudottautumaan neljälle raajalle nopeampaa juoksukykyä varten. Ragnulfin silmät ovat pistävän keltaiset ja saalistavat. Arpia miehelle on kertynyt lukuisista taisteluista liuta, ja niitä löytyy vähän sieltä täältä kehoa. Tuorein pysyvä vamma on vasemmassa kädessä; sen keskisormesta on purtu pois viimeinen nivel.
Ihmiseksi muuttuessaan Ragnulf säilyttää osittain huonoryhtisyytensä. Vaikka hän on ihmismuodossaankin hyvin lihaksikas tapaus, ei hän ole niin valtava, kuin voisi tämän demonimuodon perusteella olettaa. Tämä johtuu siitä, että ihmismuodon ylläpitäminen vaatii mieheltä rajua itsehillintää ja voimiensa pidättelyä. Valitettavasti hän on tästä huolimatta silmiinpistävän vahva ihmisiin verrattuna. Miehen silmät ovat kellanruskeat, ja hänen mustanruskeat hiuksensa ovat puolipitkät ja tuuheat, melkeinpä aina sotkussa. Alue Ragnulfin nenän ympärillä on jäänyt hieman tummemmaksi kuin muu iho, ja myös jotkut yksittäiset hampaat ovat terävämpiä kuin olisi suotavaa, mutta eivät välttämättä kiinnitä huomiota kuin täysi-irveessä. Pituutta miehellä on ihmismuodossa 195 senttiä.
Ihmismuoto on Ragnulfille hyvin uusi luomus. Hän koettaa edelleen harjoitella sen ylläpitoa, ja se tuppaa repeilemään ja paljastamaan hänen omia piirteitään harmillisen usein. Tämä repeily näkyy esimerkiksi luonnottomiksi pullistuvina lihaksina, kuonona, tassuina, vilkkaana karvoituksena, entisestään kumartuvana selkänä tai häntänä. Yleensä tuntiessaan moisen tapahtuvan mies yrittää pyrkiä pois ihmisten ilmoilta. Tällainen "välimuoto" onkin toistaiseksi surullisen yleinen, joten vaikka Ragnulf vihaa ajanviettoa ihmismuodossa, harjoittaa hän sitä aika ajoin kylän ulkopuolellakin.
Miehen yleiskieli taipuu aksentilla, ja varsinkin demoni- ja eläinmuodoissa hänen lauseitaan värittävät usein murahdukset, haukahdukset ja muut vastaavat äännähdykset. Hänen äänensä on matala ja rahiseva, ja joskus murinansekainen. Hukka kommunikoi myös paljon ruumiinkielellään - mikä onkin osasyy sille, miksi hän on niin huono valehtelemaan. Sanoi hän mitä tahansa, aidon tunnetilan voi tulkita hännästä tai korvista.
Vaatteina miehelle kelpaavat mitkä tahansa rääsyt, jotka hän on sattunut löytämään. Usein vaatekappaleet on varastettu hänen uhreiltaan, ja ovat siksi repaleisia. Kenkiä mies ei käytä jos voi siltä välttyä.
Uskonto: Ragnulf uskoo pääasiallisesti vain voimaan sekä luonnon mahtiin. Hän tietää jumalien olemassaolosta, mutta söisi ennemmin takatassunsa kuin rukoilisi niiltä mitään. Ironista onkin, että Ragnulfin kunnioittama "metsän henki", jonka hän uskoo olevan jonkinlainen luonnon ja metsästyksen ruumiillistuma, on tosiasiassa pikkujumala.
Suhtautuminen muihin rotuihin: Ragnulf on pitkään nähnyt ihmiset pelkkänä riistana, ja metsästänyt näitä mielellään. Edelleenkin hukka on syömässä yksittäisiä ihmisiä kun siihen tulee tilaisuus, mutta on myös joutunut opettelemaan näiden joukkoon sulautumista, niin epäluonnolliselta kuin se tuntuukin. Hänen mielipiteensä ihmisistä ei tosin ole miksikään muuttunut.
Suhtautuminen lajitovereihin puolestaan vaihtelee suuresti tilanteesta riippuen. Kaikkein eniten hän arvostaa voimakkaita demoneita, joiden kanssa mitellä. Mitä selvästi heikompiin tulee, hänen käytöksensä tuntuu heittelevän aika rajusti mielialan mukaan. Joskus silmille hyppivät pikkudemonit raadellaan siihen paikkaan, tai metsästetään ihan huvin vuoksi. Joskus joidenkin heikkojen pikkupetojen vastaantaistelu on huvittavaa, ja ne jätetään henkiin, jotta ne voisivat vahvistua ja tulla kostoretkelle miestä vastaan myöhemmin. Jotkut eivät ole tappamisen arvoisia.
Puhtaasti saaliseläinten piirteitä omaavat demonit susi näkee kumminkin usein, no, saaliina. Hän ei ole tottunut kanssakäymiseen niiden kanssa, ja kohdatessaan sellaisen saalistusvietti todennäköisesti koettaa nykiä häntä ajojahtiin. Sitten on demoneja, jotka ovat alkaneet seurata häntä syystä tai toisesta. Osa on tehnyt sen hävityn valtataistelun jälkeen, osa silkasta laumankaipuusta tai halusta metsästää osana joukkoa, ja osa pelosta tai tarpeesta tulla suojelluiksi. Olivat laumalaisen syyt mitkä tahansa, Ragnulf puolustaa omiaan verisesti - ja hyökkäys yhtä laumalaista kohtaan merkitsee hyökkäystä heitä kaikkia kohtaan.
Jumalia Ragnulf on aina pitänyt uhkana - ja pelkästään se, että hän sisimmässään myöntää niiden mahdin, on suuri kolaus suden ylpeydelle. Toisaalta jumalten vahvuus tekee näistä vieläkin herkullisemman metsästyskohteen - varsinkin, kun susi on kerran jo päässyt pikkujumalan lihan makuun. Hän muistaa maun huumaavana, ja odottaa vesi kielellä seuraavaa kertaa.
Ammatti/elinkeino/asema: Ragnulfilla ei ole minkäänlaista ammattia, jos ei oman laumansa johtoa sellaiseksi lasketa.
© eloton
Luonne: Osa Ragnulfin luonneviasta selittyy hänen kasvatuksellaan. Hukalle opetettiin jo varhain, että väkivalta on sopiva tapa ratkaista ongelma kuin ongelma, ja jos itseään ei pysty puolustamaan, ei myöskään ansaitse elää. Nuo opit toimivat tänäkin päivänä takapiruina miehen monille vääristyneille käsityksille maailmasta, itsestään ja hänen suhteistaan muihin.
Olisi kuitenkin väärin ajatella, että Ragnulfin ongelmakäytös selittyisi täysin hänen menneisyydellään, saati että se oikeuttaisi hänen tekonsa. Kasvatuksesta viis, Ragnulf on silti nuori susi täynnä testosteronia ja uhoa, yhtä lailla koukussa adrenaliiniin kuin tuoreella tapolla mässäilyynkin. Häntä ohjaavat mielihalut ja vaistot ennemmin kuin mikään järki tai logiikka, ja hänen on pakko säännöllisesti purkaa energiaan jottei räjähtäisi. Tämä tarkoittaa käytännössä usein joko seksiä, taistelua tai metsästystä; joskus niiden sekoitusta. Huomioitavaa on, että taistelu ei kuitenkaan tarkoita miehelle aina tappoa. Päinvastoin, hän solmii taistelun tuoksinassa ystävyyksiä siinä missä vihasuhteitakin; eihän toista voi koskaan tuntea kunnolla, ennen kuin on tuntenut hänen luidensa rusahtavan leuoissaan.
Neuvottelu on hukalle uusi käsite, ja mies on lähtökohtaisesti liian kärsimätön sen pitkäaikaiseen harrastamiseen. Hän arvostaa toimintaa ja vauhtia, eikä viihdy kauaa yhdessä paikassa. Susi on myös suorapuheinen ja tyly, ja vaikka jotkut saattavat arvostaa moista brutaalia rehellisyyttä, moni myös ärsyyntyy siitä. Tämä johtaa usein siihen, että hukka loukkaa jotakuta vaikkei se ollut hänen tarkoituksensa. Ragnulf onkin erittäin huono tutustumaan olentoihin, jotka ajattelevat liian eri lailla kuin hän - mikä on sinänsä harmi, sillä demoni on hyvin utelias, ja hänen kiinnostuksensa uusia asioita kohtaan on yksi ainoista asioista, joka pitää hänen aggressionsa kurissa. Susi ei ole myöskään kaikkein sanavalmein tapaus, eikä oikein tiedä miten reagoida tunteisiin tai tilanteisiin, jos väkivalta ei ole vaihtoehtona. Miehen kyvyttömyys sosiaalisissa tilanteissa aiheuttaakin tälle usein turhautuneisuutta ja jopa noloutta, jota hän ei tietenkään ole valmis myöntämään - mutta ei myöskään kyvykäs piilottamaan. Asian jatkuva esille tuominen johtaa todennäköisesti hampaisiin.
Demoni pitää fyysisistä haasteista, ja viettää suuren osan ajastaan itseään vahvistaen. Osittain, koska hän nauttii yli kaiken vahvuuden tunteesta - osittain, koska hän uskoo, että heikon johtajan kohtalo on tulla oman laumalaisensa surmaamaksi ja syrjäyttämäksi. Niin hän itse teki, ja niin tekisi varmasti joku hänen laumastaankin. Niin asiat vain ovat. Tästä syystä hän ei halua missään nimessä näyttää heikolta laumansa nähden, ja hoitaa mieluiten haavansa yksin. Yleensä mies on yllättävän hyvä häviäjä mitä tasavertaisiin voimamittelöihin tulee, sillä hän ei ole kokenut saaneensa kunnon haastetta aikoihin. Mutta mikäli hän saa pahasti turpiinsa laumansa edessä, on hänen reaktionsa aivan toinen. Voittaneen tahon raatelemisesta keinolla millä hyvänsä tulee tuolloin sudelle nopeasti pakkomielle.
Jos jotain hyviä puolia demoninpahasesta on löydettävä, niin pitää tuo ainakin huolta omistaan - tai "omaisuudestaan", niin kuin hukka itse asian esittäisi. Hän on valmis suojelemaan kaikkea omaksi kokemaansa henkeen ja vereen - oli kyse sitten kumppanista, reviiristä tai laumasta. Varsinkin jälkimmäisestä; vaikka mies väittää pitävänsä yksinäisyydestä, on hänellä voimakas laumavietti sudenperimänsä seurauksena. Myös edellä mainittu uteliaisuus on tavallaan hyvä puoli; se auttaa hukkaa oppimaan ja olemaan purematta kaikkea uutta näkemäänsä - ainakaan kuolettavasti.
Menneisyys: Ragnulf syntyi pieneen, mutta sitäkin väkivaltaisempaan demoniyhteisöön kaukana laaksosta. Hänen vanhempansa setvivät riitansa alinomaa verisillä taisteluilla, ja heidän aggressionsa kohdistui usein myös heidän pentueeseensa. Moni hukan sisaruksista kuoli saamiinsa vammoihin, mutta vanhemmat eivät niiden perään sureneet; niin heikot yksilöt olisivat varmasti kuolleet pian muutenkin. Vaikka Ragnulf oli arka pentu, oli hän silti suurempi kuin moni sisaruksensa, ja se auttoi häntä selviytymään.
Vanhemmat opettivat nuorelle sudelle myös toisen mielipiteitä jakavan elämäntavan; toisten demonien syönnin. Heidän asuinseutunsa oli karua ja riistaa löytyi harvoin, joten oli heikompien demonien kohtalo tulla vahvempiensa popsimiksi. Jumalista vanhemmat puolestaan puhuivat harvoin, ja aina vihaiseen sävyyn. Kuulemma Ragnulfin isoisä oli ollut parantajana sodassa, ja jumalat olivat siksi systemaattisesti etsineet ja tappaneet miehen. Äiti murahteli usein, että isoisä oli hölmö halutessaan auttaa muita - mutta hänen äänessään saattoi kuulla tuskan. Menetys oli todennäköisesti muuttanut naista. Ei sillä, että nuori Ragnulf olisi sitä ymmärtänyt.
Ragnulfin vanhemmilla oli arvattava loppu. Heidän vanhentuessaan ja heikentyessään, heidät tappoi ja söi vahvempi demoni. Ragnulfin onnistui luikkia pakoon taistelun aikana. Hän ei ole varma, selvisikö verilöylystä yksikään hänen sisaruksistaan - poika kun ei uskaltanut kääntyä katsomaan taakseen. Pakonsa jälkeen nuori susi vaelsi pitkään yksin, vanhempiensa opetukset toistuen takaraivossaan mantran tavoin. Jos hän ei ollut tarpeeksi vahva, hän kuolisi. Poika oppi taistelemaan pakon edessä jopa suurempiakin vihollisia vastaan, ja saalisti edelleen lajitovereitaan muun ruoan puutteessa.
© zeralex
Asiat kuitenkin muuttuivat eräänä talvena, kun tumma muukalainen lähestyi hukkaa ja tarjosi tälle paikkaa suuressa demoniyhteisössä. Koditon esiteini suostui varautuneesti. Pian liittymisensä jälkeen, hän leimautui kahteen vanhempaan suteen. Taroq ja Skycha olivat hurja sisaruskaksikko, jonka läheistä suhdetta, voimaa ja villiyttä poika ihaili suuresti. Nämä antoivat pojalle ensiopit susidemoniuden saralla, ja saivat tämän alkamaan avautua kuorestaan. Valitettavasti yhteisö oli suuri, ja Ragnulf ajautui vuosien saatossa eri osastoon kuin sisarukset.
Yhteisössä vietetyt vuodet muovasivat nuorta Ragnulfia huimasti. Liittyessään hän oli ollut arka, nälkiintynyt pennunpahanen. Muutaman hyvin ravitun vuoden päästä, hän oli kasvanut äidiltä perittyjen karhugeenien mittoihin. Hän oli aktiivinen osa ihmisten metsästystä, ja sai jopa osallistua erään pikkujumalan teurastukseen. Hän imi aggressiivisuuden ja villiyden oppeja kuin sieni, mutta ei valitettavasti ollut koskaan unohtanut pentuaikaisia oppejaankaan. Yhteisön sääntönä oli, että vihollisia olivat nimenomaan jumalat; eivät muut demonit. Ragnulf ei pystynyt tuohon taipumaan. Jos joku heikompi demoni hyppi silmille, oliko sillä niin väliä jos siltä repi kurkun auki?
Pian kävi selväksi, ettei mies kunnioittanut yhteisön hierarkiaa tai sääntöjä tarpeeksi, ja tämä johti rangaistukseen jos toiseenkin - kunnes hänet siirrettiin pysyvästi Rgarhal-nimisen ahmakarhun rykmenttiin. Mies tunnettiin äärimmäisen aggressiivisena ja vinksahtaneena demonina, joka pystyi pistämään ruotuun tapauksen kuin tapauksen. Miehen alaisuudessa Ragnulf löysi itsensä jälleen väkivallan toisesta päästä, aivan kuten pentunakin.
Erona oli, ettei hän enää ollut heikko.
Niinpä hukka ei katsellut moista käytöstä kauaa. Jonkin aikaa uuden johtajansa päähänpistoja myötäiltyään, Ragnulf sai tarpeekseen ja hyökkäsi ahman kimppuun. Seurasi verinen kaksintaistelu, jonka seurauksena Rgarhalin taru päättyi lopullisesti, ja Ragnulf pakeni yhteisöstä johtajansa veret naamallaan. Hän oli saanut tarpeekseen kaiken maailman johtajista ja hierarkioista. Pitäkööt herransa, hän halusi vain vapauden.
Ja niin Ragnulf löysi itsensä jälleen yksin - mutta tällä kertaa, hän ei ollut eksynyt pentu, vaan nälkäinen peto. Yhteisöltä opittu elämäntyyli oli jäänyt elämään suden päähän, ja hän jatkoi hyökkäyksiään ihmisten kimppuun minne sitten menikin. Demonitkaan eivät säästyneet, mikäli tielle tulivat. Mutta vaikka susi nautti täysin rinnoin olostaan, tajusi hän myös, ettei yksinelo sopinut hänelle. Hän ei halunnut monikymmenpäistä yhteisöä tiukkoine sääntöineen - mutta hän halusi lauman. Tai siis, ei halunnut. Mutta halusi. Miehen tahdot ja vaistot riitelivät niin kauan, että ennen kuin hän tajusikaan, oli hän jo saanut ensimmäisen seuralaisen matkoilleen. Sitten toisen, kun hän puolivahingossa pelasti erään demonin ihmisjoukon kynsistä. Ja sitä seurasi sitten kolmas...
Muutaman vuoden jälkeen, Ragnulfin matkaan oli tarttunut jos jonkinmoista demonia. Lauma oli pieni, vain noin kymmenkuntainen, mutta se oli tiivis ja vailla aivopesua tai sääntölitanjaa. Itseään vahvempia jäseniä kunnioitettiin, ja laumaa suojeltiin. Ne olivat ainoat säännöt.
Mihrasiin joukko päätyi puolivahingossa. He saapuivat vastikään ravinnon ja reviirin toivossa, vain osittain tietoisina myllertävistä sotatoiveista ja demonien keruusta siihen. Ragnulfia ei suuri yhteisö houkuta enää pätkääkään - mutta jumalan lihaa hän maistaisi jälleen mieluusti.
© glaurung
Fyysinen voima: 5
Oli Ragnulf sitten missä olomuodossa tahansa, erottuu hän lajitovereidensa joukosta hirviömäisillä voimillaan. Osakiitos tästä kuuluu hänen perimälleen, mutta on hukka myös taistellut enemmän tai vähemmän pennusta saakka. Nykyäänkin hän pitää voimiaan yllä jokapäiväisellä fyysisellä rasituksella.
Ketteryys: 3
Suuresta koostaan huolimatta, Ragnulf ei ole kömpelö. Päinvastoin, hän on yllättävän ketterä varsinkin neljällä raajalla, ja osaa kiivetä puihin monen saaliin kauhuksi.
Taikuus: 1
Ragnulfin ainut taikuus on kyky muodonmuutokseen - ja siinäkin on vielä paljon parantamisen varaa.
Oppineisuus: 0
Hukka ei osaa lukea saati kirjoittaa, eikä koe kumpaakaan taitoa myöskään tarvitsevansa.
Viisaus: 3
Ragnulfin tapauksessa hänen viisautensa perustuu pitkälti todella tarkkoihin vaistoihin ja aisteihin, sekä muiden ymmärtämiseen niiden kautta. Hän pystyy esimerkiksi omien sanojensa mukaan "haistamaan paskapuheen läpi - kirjaimellisesti." Osittain tuo on tottakin. Mies kun huomaa herkästi fyysisiä muutoksia toisten ruumiintoiminnoissa ja käytöksessä, usein jopa herkemmin kuin he itse. Hän saattaa esimerkiksi kuulla toisen kiivastuneen sydämen tykytyksen, haistaa lisääntyneen hien tuotannon, tai huomata silmien pienet, hermostuneisuudesta kielivät liikkeet.
Karisma: 2
Pelottava ja vakuuttava Ragnulf on, mutta siihen hänen karismansa sitten jääkin. Hän ei ole hyvä valehtelemaan tai manipuloimaan muita, ja pitää kumpaakin käytöstä ala-arvoisena. Jos joku sutta on valmis seuraamaan tai tottelemaan, se johtuu todennäköisesti joko pelosta, kunnioituksesta tai samaistumisesta hänen toimintatapoihinsa, ei niinkään miehen omista onnistuneista suostutteluyrityksistä.
Muuta: