Post by JUDG3D on Apr 5, 2022 22:19:00 GMT 2
PERUSTIEDOT
Kutsutaan: Thennin
Alkuperäiseltä nimeltään Kinethen Avates. Hän kuitenkin hylkäsi nimen n. 300 vuotta sitten, kun Avatesin suku hävitettiin osallisina jumalten kapinaan. "Thennin" oli lempinimi, jolla hänen pian Avatesin tuhon jälkeen itsemurhan tehnyt puolisonsa kutsui häntä. Häneen on nykyään tavallista viittailla myös ihan vain vanhuksena, muorina, mummona jne.
Ikä: n. 330 vuotta (vanhus, elänyt paljon kauemmin kuin odotettua)
Sukupuoli: nainen
Rotu: siunattu
Asema: lohdun pikkujumala
Maine: Etenkin nuorempien jumalien parissa Thennin tiedetään korkeintaan harmittomana, akatemialla tavattuna vanhuksena, joka puhuu aivan liikaa työstään ja rauhasta, ja liian filosofisesti kaikesta muustakin ollakseen muuta kuin ajasta jälkeen jäänyt reliikki. Monet vanhemmat jumalat saattavat tietää hänen olleen nuoruudessaan sotilas ja muuttuneen epäonnistuneen vallankumouksen jälkeen, mutta harvempi tuntee tarinaa enää kokonaisuudessaan.
Yleisimmin hänestä tiedetetyt asiat ovat vain hämmästyttävän kuihtunut ulkomuoto ja pikkujumalalle todella korkea ikä, eikä hänellä ole mitään merkittävää asemaa tai suurta vaikutusvaltaa. Jopa hänet tuntevat tapaavatkin yllättyä aina, kun sattuvat kuulemaan hänen sinnittelevän yhä hengissä.
Ihmisten parissa lohdun pikkujumala tunnetaan myös nimellä "Lohduttaja" (tai "Lohdutar"), jota etenkin kuolevat, läheisensä menettäneet ja muut todella epätoivoiset saattavat rukoilla avukseen - vaikeina aikoina suosio on ollut nousujohteinen. Hänet kuvataan joskus vitivalkoisena ihmishahmona, joka on sulkenut silmänsä ja kietonut kätensä ympyräksi syleilläkseen sekä aurinkoa, että kuuta.
Rukoillessa häntä on tapana polvistua alttarin (tai kuolleen ruumiin, tai hautamerkin) eteen, peittää kasvot molemmin käsin, ja kumartua painamaan päänsä maahan ainakin pari kertaa ennen kuin lausutaan varsinaisia rukoussanoja. Tyypilliset rukoukset ovat lyhyitä, yksinkertaisia riimejä ("olen yksin, pulassa / Lohdutar, auta minua") tai pelkkää käsien lomasta soperrettua itkua, ja vastineeksi avusta uhrataan yleensä nippu omia hiuksia tai kimppu huolella valittuja kasveja, ja luvataan lisäksi jotain mahdollisimman arvokasta ja henkilökohtaista (esim. kolme vuotta oman elämänsä lopusta, jakaa salaisimman muistonsa, tai vaikka uhraavansa päivittäin koko vuoden).
Thennin itsessään näyttäytyy ihmisille lähinnä oppineena, mutta erittäin heiveröisenä askeetikkovanhuksena, jota joskus säälitäänkin ja jolle hyväsydämisimmät tarjoavat hanakasti apuaan, jos hänellä ei ole seuralaisia mukanaan.
Missä asuu/mitä tekee: Thennin majailee nykyisin melko vakituisesti Elahanissa, mutta kuljeskelee yhä mieluusti myös ihmisten parissa Mihraisissa ja muuallakin laaksossa keskustelemassa, jos vain pystyy, sillä tarvitsee jo paljon apua. Hän vietti kauan aikaa pitkälti itsekseen, ennen kuin vuosikymmeniä sitten sitten heikkeni kunnoltaan niin paljon, että joutui jäämään pysyvämmin muiden luo.
Hän on osallistunut viimeisinä vuosina harvakseltaan akatemian toimintaan lähinnä luennoimalla välillä historiasta. Toisinaan jotkut opiskelijat ovat myös hakeutuneet joksikin aikaa hänen oppilaikseen ja toimineet omasta tahdostaan hänen auttajinaan, ja yleisesti Thennin elääkin paljolti muiden hyväntahtoisuuden ja almujen varassa. Hän viettää myös paljon aikaa hiljaa ja poissaolevana - lähinnä kuunnellen rukouksia, ja tehden parhaansa vastatakseen näiden hätään, yleensä jakaen lohdun tunteita telepaattisesti.
ULKOMUOTO & OLEMUS
Vaikutelma: Ensimmäinen ajatus, jonka Thenninin näkeminen yleensä herättää, on rodusta riippumatta hämmästys siitä, että tämä on elossa ja kykenee liikkumaan omin voimin. Hän on täysin kuihtunut ja riutunut miltei olemattomiin kuin olisi muumioitumassa elävältä, ja muistuttaa nykyisin melko paljon luurankoa syville kuopille painuneine poskineen ja tikkumaisine raajoineen; hän puhuu hiljaisella, käheän kuiskaavalla äänellä, liikkuu hitaasti ja jähmeästi, ja hänen kätensäkin tärisevät näkyvästi.
Ilmeisestä hauraudesta huolimatta hänen suorasta selästään ja tummien silmien kirkkaasta katseesta kuitenkin säteilee tiettyä kunnioitusta herättävää seesteisyyttä ja viisauttakin, jos vain välittää pysähtyä ja katsoa häntä tarkemmin. Hänen elekielensä on paitsi hidastunutta myös tarkoituksella hillityn kontrolloitua, ja hän osaa olla laskelmoivankin tarkka siitä, miten asettelee sanansa ja millaisia tunnetiloja näyttää ulospäin.
Mitat: Pituus n. 160cm (lyhyempi kuin nuorena ja lyhenee edelleen), painoa tuskin nimeksikään
Piirteet: Nuoruudessaan Thennin oli tummahiuksinen, verevä, lihaksikas ja rehevä: ajan kuluessa hän on kuitenkin hiipunut pois fyysisesti, ja on nykyisellään paitsi lihakseton ja rasvaprosentiltaan lähempänä nollaa, myös iholtaan, ihokarvoiltaan ja hiuksiltaan lähes kokonaan väritön, kuin kalpea haamu. Hänet tunnistaa naiseksi enää lähinnä pukeutumisesta ja äänestä. Edes hänen henkienergiansakaan ei säteile kirkkaana, vaan on pikemminkin kuin kituuttava kynttilän liekki.
Hänen kasvonsa ovat hyvin symmetriset, mutta riutuminen on vienyt niiden viehkeyden lähes kokonaan. Lähes täysin mustat silmät ovat suurehkot ja raskasluomiset, mutta painuneet syvälle kuoppiinsa, ja poskien painuminen on vain korostanut valmiiksi luonnostaan korkeaita poskipäitä ja ylväästi kaartuvaa nenää, ja joskus hänen huulensakin olivat täyteläisemmät kuin miltä ne nyt näyttävät.
Thennin ei myöskään näytä homssuiselta, vaan kaikki on siistiä ja täsmällistä sormenkynsistä vitivalkoisiin, yllättävän paksuihin hiuksiin. Hänen tukkansa roikkuukin miltei tikkusuorana, yleensä kiinni niskasta tai piilotettuna kokonaan huivin alle, yltäen pituudeltaan helposti olkapäille.
Jos nainen ei olisi niin laiha kuin on, hän ei näyttäisi lainkaan niin vanhalta, sillä hänen villeältä tuntuva ihonsa on yhä tasainen ja niin rypytön kuin voi luurankomaisen olemuksen päälle pingottuneena olla. Viimeisen sadan vuoden aikana värin haalistumisen lisäksi hänen ihonsa on kuitenkin alkanut muuttua suorastaan läpikuultavaksi, mikä ihmissilmin tulkitaan yleensä myös vanhenemisesta johtuvaksi ihon ohenemiseksi.
Tarkkasilmäinen voi silti huomata, ettei Thennin osoita kaikkia muitakaan vanhentuneen ihmisen merkejä: hänellä on yhä täydelliset, vitivalkoiset hammasrivit, ja vaikka hänen selkärankansa on alkanut painua kasaan, hänen ryhtinsä ei ole vääntymässä kumaraan. Heiveröisyydestään huolimatta hän ei ole myöskään samalla tavalla hauras kuin todella vanhat ihmiset, vaan hänen ihonsa on yhä sitkeä, eivätkä luutkaan rusahtele poikki pienimmistä hipaisuista, eikä hänen aisteissaan ole mitään vikaa.
Pukeutuminen: Jaloissaan Thenninillä on yleensä vaatimattomat nahkatossut ja yllään siistejä mutta vaatimattomia, ruskean- tai harmaansävyisiä vaatteita, jotka roikkuvat laihan kehon päällä kuin variksenpelättimellä. Hän peittää päänsä lähes aina, joko myssyllä, hupulla tai huivilla, ja on kietoutunut lämpimään villshaaliin suojautuakseen kylmyydeltä. Hän käyttää yleensä tunikamaisia mekkoja ja housuja epäkäytännöllistempien pitkien hameiden sijaan, mutta kukaan harvemmin tajuaa kiinnittää sen ihmeellisempää huomiota hänen vaateparteensa.
Hän ei käytä koruja tai kanna mukanaan aseita, mutta nojaa usein yksin kulkiessaan puiseen matkasauvaan.
TAIDOT & KYVYT
Fyysinen voima | ☆☆☆☆☆ | Thennin on hauras ja kuihtunut. Hänen suurin voimannäytteensä on kyetä yhä nousemaan itse ylös lattialta makaamasta. |
Ketteryys | ☆☆☆☆☆ | Thennin on myös hidas kuin etana. Pelkät perusliikkeetkin vaativat aikaa ja huolellisuutta. Hänen kätensä vapisevat, ja kävellessään hänen tarvitsee välillä ottaa tukea. |
Taikuus | ★★★☆☆ | Teleportaatiossa Thennin ei loista, mutta kykenee silti siirtämään itsensä melko vaivatta paikasta toiseen. Teleportaatio kuitenkin väsyttää häntä nykyisin melko paljon, minkä vuoksi hän välttelee sitä. Telepatia on Thenninin vahvin taikakyky. Hänellä on melko vahva synnynnäinen taipumus tunteiden aistimiseen ja jakamiseen, ja harjoittelu on terästänyt kykyä huomattavasti lisää. Hän on kuitenkin tarkoituksella myös antanut osan potentiaalistaan valua hukkaan elämänkokemustensa johdosta, eikä ole hyvä aistimaan tunnetilojen lisäksi mitään muuta. Thennin pystyy katsomaan syvälle muiden sisimpään, ja tunnistamaan ja kokemaankin näiden tunnetilat. Hän pystyy myös halutessaan vastavuoroisesti heijastamaan muiden mieliin voimakkaitakin tunteita, mutta kieltäytyy yleensä käyttämästä kykyjään tähän muutoin kuin henkilön omasta tahdosta. |
Oppineisuus | ★★★★☆ | Thennin on saanut hyvän akateemisen koulutuksen sekä lukenut erittäin paljon, ja on myös elämänkokemuksensa kautta perehtynyt etenkin filosofiaan ja historiaan. Hän puhuu kolmea kieltä ja osaa lukeakin erittäin nopeasti, ja muistaa hyvin lukemansa yksityiskohtineen, hän on myös taitava kääntämään ajatuksensa tekstiksi ja on kirjoittanutkin kolme filosofista teosta. Neljäs teos on yhä kesken ja saattaa jäädäkin, sillä nykyisin jo kirjoittamisen fyysinen suoritus vie häneltä turhauttavan kauan. Thenninillä on jo huomattava määrä kertynyttä tietoa myös monesta muusta asiasta, ja hän on yhä valmis oppimaan lisää. Jos ei tiedä hänen sotilastaustastaan, voi esimerkiksi olla yllättävää, miten paljon hän ymmärtää myös sotastrategiasta ja aseidenkäytöstä. |
Viisaus | ★★★★★ | Vuosikymmenien opiskelu, erilaisen väen kanssa keskusteleminen ja eletyt vuosisadat ovat suoneet Thenninille poikkeuksellisen paljon perspektiiviä moniin asioihin. Hän on hyvin tietoinen myös omasta rajallisuudestaan, ja vaikka mielellään jakaakin ajatuksiaan muille, myös kuuntelee ja harkitsee mielihyvin kuulemaansa ja antaa omien näkemystensäkin edelleen muuttua. Hän ei myöskään epäröi myöntää omaa tietämättömyyttään |
Karisma | ★★☆☆☆ | Thennin on enimmäkseen hiljainen, vetäytyvä ja yleisesti omasta tahdostaan huomiota herättämätön, ja hänet on melko helppo ohittaa ja jättää huomiotta. Monille hän voi olla jopa hieman häiritsevä muistutus omasta kuolevaisuudesta, ja etenkin joissakin jumalissa hän herättääkin lähinnä halua kieltäytyä katsomasta häneen. Tahtoessaan hän on kuitenkin kohtalaisen taitava puhumaan ja kykenee valitsemaan sanansa niin hyvin, että ne voivat jättää syvänkin vaikutuksen avomieliseen kuuntelijaan. Toisaalta hänen mieluisimmat puheenaiheensa eivät kiinnosta läheskään kaikkia niin paljon, että nämä jaksaisivat keskustella hänen kanssaan syvällisesti. |
Yhteensä | 14 | Jäljellä 1. |
TAUSTA
Perhe:
• Kinethen Avates kuului Avates -nimiseen siunattujen sukuun, jonka jäsenistä useimmat olivat sodanjumalan alaisia pikkujumalia, tai työskentelivät muutoin sotilaina. Koko Avatesin suku kuitenkin hävitettiin ja pyyhittiin historiankirjoista n. 300 vuotta sitten, näiden tuettua epäonnistuneen vallankumouksen kapinallisjoukkoja.
• Hänen äitinsä oli sodankäynnin taidon pikkujumala Mailyn Avates, ja isä tämän serkku, yksi sotajoukkojen kapteeneista, Cirith Avates. Hänellä oli myös kolme nuorempaa veljeä perheineen, sekä iso liuta muita sukulaisia.
• Thennin meni poliittisista syistä naimisiin silloisen oikeudenmukaisuuden jumalan, Shevar Liavenin, kanssa. Tämä kuitenkin teki itsemurhan epäonnistuneen vallankumouksen jälkimainingeissa.
Historia: Kinethen Avates oli toivottu ja hartaasti odotettu esikoinen, ja kasvoi rakastettuna ja hemmoteltunakin. Hänen vanhempansa toivoivat häneltä suuria, ja suvun perinteiden mukaan asettivat miekan tyttärensä käteen jo nuorena. Heidän ilokseen Kinethen osoittikin hyvää lupausta, ja hänet lähetettiin kouluun heti kun mahdollista, toiveena tytön vähintään perivän äitinsä aseman tai jopa nousevan vieläkin korkeammalle vahvan magiansa ansiosta.
Kinethen oli taitava, häikäilemätön ja intohimoinen sotilas, ja oppi nopeasti käyttämään myös luontaisia taikakykyjään edukseen: onnistuessaan heijastamaan vastustajansa mieleen kauhua, yllätystä tai jopa harkitsemattomaksi tekevää vihaa, hänen oli helppo kääntää lähes kaikki kamppailut omaksi edukseen vastapuolen hämääntyessä hetkeksikään.
Kukaan ei siis ollut erityisen yllättynyt hänen jatkaessaan sotilasuraansa, ja kohotessa lopulta yhdeksi sodanjumalan alaisista, kaksinkamppailujen pikkujumalaksi.
Sukunsa edun nimissä Kinethen naitettiin silloiselle oikeudenmukaisuuden jumalalle, Shevar Liavenille. Aluksi avioliitto oli melko myrskyisä järkähtämättömän Shevarin ja räiskyvän itsepäisen Kinethenin tutustuessa rajoihinsa, mutta ajan myötä heidän ominaisuutensa osoittautuivat toinen toistaan tukeviksi, ja he myös kiintyivät toisiinsa syvästi. Molempien sukujen silmissä liitto kuitenkin todettiin epäonnistuneeksi, sillä eläviä jälkeläisiä ei vain alkanut kuulua. Sekä Shevar että Kinethen kuitenkin kieltäytyivät kaikista erovaateista, ja ottivat sen sijaan etäisyyttä omiin sukuihinsa.
Kaikki muuttui, kun pieni kapinallisjoukko nousi ja yritti syöstä ylijumalat vallasta. Jotkin Avatesin jäsenistä olivat tukeneet kapinaa näkyvästi - loput salaa. Kun Kinethen sai tietää tästä lastensa hengen puolesta pelkäävältä veljeltään, siitä sai tietää myös Shevar Liaven. Tämä ilmiantoi vaimonsa koko petturi-suvun ylijumalille, kokien sen olevan paitsi oikein, myös toivoen voivansa näin säästää vaimonsa hengen, uskoessaan asian paljastumisen ja siitä seuraavan Avatesin tuhon olevan väistämätöntä.
Kinethen oli kuitenkin yksi niistä sotilaista, joka määrättiin suorittamaan Avatesin hävitystä, täytyihän tämän todistaa uskollisuutensa sekä todella ottaneensa etäisyyttä sukuunsa. Tämän jälkeen hän ei ollut enää ennallaan, sillä ollessaan osa sukunsa veristä tuhoa hänen koko silloinen maailmankuvansa hajosi kappaleiksi, eikä hän pystynyt enää tarttumaan miekkaan.
Vaikka näennäisesti kaikki oli kunnossa, Shevar sai huomata joutuneensa kaikesta huolimatta katsomaan vierestä rakastamansa puolison tuhoa, kun hymy katosi tämän suupielistä, katseeseen vastasivat tyhjät silmät, ja hän alkoi vetäytyä ja eristäytyä muista, hyläten asemansa ja entiset tuttavansa. Hänenkin maailmansa mureni alta, kun mies alkoi ymmärtää mitä oli saanut aikaan, vaikka oli toiminut juuri niin kuin kaikkien sääntöjen mukaan pitikin. Miten oli mahdollista, ettei lainmukaisuus johtanutkaan oikeudenmukaisuuteen? Ilman puolisonsa tukea Shevar ei pystynyt kohtaamaan omaa häpeäänsä, vaan teki epätoivoissaan itsemurhan. Shevarin suku myös pyrki kätkemään miehen häpeällisen lopun, ja virallisesti hänen väitettiin tulleen demonien murhaamaksi.
Murheen ja häpeän murtamana Kinethen hylkäsi miehensä kuoltua loputkin siitä, mitä hänellä oli, myös nimensä, ja omistautui vuosikymmeniksi etsimään tarkoitusta kaiken tapahtuneen takana, ensin kirjoista, sitten muualtakin. Hän ei löytänyt etsimäänsä, mutta alkoi nähdä kuitenkin mahdollisuuden toisenlaiseen merkitykseen: sovitukseen. Hän teki aselevon itsensä kanssa, otti nimekseen Thennin, ja päätti omistautua auttamaan muita kärsiviä, ei vain itsensä vaan myös kuolleen aviomiehensä puolesta, ja niin hän lopulta siirtyi lohdutuksen jumalaksi.
Muut jumalat oudoksuivat ja kenties paheksuivatkin hänen täyskäännöstään ja kadonnutta kunnianhimoaan, ja näkivät hänet lähinnä surusta särkyneenä mielipuolena. Hiljainen, suvuton, mitätön, nöyrä ja lainkuuliainen, miehensä omaisuuden torjunut ja muiden parista vetäytyvä aseistakieltäytyjä ei kuitenkaan ollut uhka millään mittarilla, joten Thennin sai toteuttaa itseään kenenkään välittämättä, jääden syrjään ja unohdiksiin.
Seuraavat vuosisadat hän eli välillä yksin kuin erakko, välillä taas kuin vaelteleva kerjäläinen, alkaen laihtua, haalistua ja riutua vähitellen, menetettyään pitkäksi aikaa lähes täysin mielenkiintonsa maallisiin asioihin, kuten ruokaan tai nukkumiseen. Palatessaan välillä muiden jumalten pariin hän kirjoitti ylös kolme kirjaa, joissa käsitteli mm. armoa, anteeksiantoa ja elämän rajallisuutta, ja kävi väittelyjä muiden filosofiasta kiinnostuneiden kanssa, yrittäen saada aikaan hienovaraista muutosta (melko heikolla menestyksellä). Hän puhui alusta asti demonivainoja vastaan ja rauhan puolesta, milloin tahansa joku vain oli otollinen kuuntelemaan, muttei hänen kaltaisensa vanhuksen sanoilla tai teoilla ole ollut paljoakaan merkitystä.
Kun Thenninin keho alkoi viimein käydä liian hauraaksi, hän joutui asettumaan enemmän aloilleen ja luottamaan muiden apuun. Hän alkoi kirjoittaa neljättä, yhä keskeneräistä kirjaansa, odottaen yhä viivytellen lähestyvää kuolemaansa, hämmästyneenä itsekin siitä, miten kauan siinä on kestänyt. Hän uskoo ylijumalattaren surman ja uuden sodan johtavan vain huonoihin seurauksiin, mutta on liian lähellä omaa loppuaan, jotta voisi tehdä muuta kuin lausua varoituksia kuulemattomille korville.
Kinethen oli taitava, häikäilemätön ja intohimoinen sotilas, ja oppi nopeasti käyttämään myös luontaisia taikakykyjään edukseen: onnistuessaan heijastamaan vastustajansa mieleen kauhua, yllätystä tai jopa harkitsemattomaksi tekevää vihaa, hänen oli helppo kääntää lähes kaikki kamppailut omaksi edukseen vastapuolen hämääntyessä hetkeksikään.
Kukaan ei siis ollut erityisen yllättynyt hänen jatkaessaan sotilasuraansa, ja kohotessa lopulta yhdeksi sodanjumalan alaisista, kaksinkamppailujen pikkujumalaksi.
Sukunsa edun nimissä Kinethen naitettiin silloiselle oikeudenmukaisuuden jumalalle, Shevar Liavenille. Aluksi avioliitto oli melko myrskyisä järkähtämättömän Shevarin ja räiskyvän itsepäisen Kinethenin tutustuessa rajoihinsa, mutta ajan myötä heidän ominaisuutensa osoittautuivat toinen toistaan tukeviksi, ja he myös kiintyivät toisiinsa syvästi. Molempien sukujen silmissä liitto kuitenkin todettiin epäonnistuneeksi, sillä eläviä jälkeläisiä ei vain alkanut kuulua. Sekä Shevar että Kinethen kuitenkin kieltäytyivät kaikista erovaateista, ja ottivat sen sijaan etäisyyttä omiin sukuihinsa.
Kaikki muuttui, kun pieni kapinallisjoukko nousi ja yritti syöstä ylijumalat vallasta. Jotkin Avatesin jäsenistä olivat tukeneet kapinaa näkyvästi - loput salaa. Kun Kinethen sai tietää tästä lastensa hengen puolesta pelkäävältä veljeltään, siitä sai tietää myös Shevar Liaven. Tämä ilmiantoi vaimonsa koko petturi-suvun ylijumalille, kokien sen olevan paitsi oikein, myös toivoen voivansa näin säästää vaimonsa hengen, uskoessaan asian paljastumisen ja siitä seuraavan Avatesin tuhon olevan väistämätöntä.
Kinethen oli kuitenkin yksi niistä sotilaista, joka määrättiin suorittamaan Avatesin hävitystä, täytyihän tämän todistaa uskollisuutensa sekä todella ottaneensa etäisyyttä sukuunsa. Tämän jälkeen hän ei ollut enää ennallaan, sillä ollessaan osa sukunsa veristä tuhoa hänen koko silloinen maailmankuvansa hajosi kappaleiksi, eikä hän pystynyt enää tarttumaan miekkaan.
Vaikka näennäisesti kaikki oli kunnossa, Shevar sai huomata joutuneensa kaikesta huolimatta katsomaan vierestä rakastamansa puolison tuhoa, kun hymy katosi tämän suupielistä, katseeseen vastasivat tyhjät silmät, ja hän alkoi vetäytyä ja eristäytyä muista, hyläten asemansa ja entiset tuttavansa. Hänenkin maailmansa mureni alta, kun mies alkoi ymmärtää mitä oli saanut aikaan, vaikka oli toiminut juuri niin kuin kaikkien sääntöjen mukaan pitikin. Miten oli mahdollista, ettei lainmukaisuus johtanutkaan oikeudenmukaisuuteen? Ilman puolisonsa tukea Shevar ei pystynyt kohtaamaan omaa häpeäänsä, vaan teki epätoivoissaan itsemurhan. Shevarin suku myös pyrki kätkemään miehen häpeällisen lopun, ja virallisesti hänen väitettiin tulleen demonien murhaamaksi.
Murheen ja häpeän murtamana Kinethen hylkäsi miehensä kuoltua loputkin siitä, mitä hänellä oli, myös nimensä, ja omistautui vuosikymmeniksi etsimään tarkoitusta kaiken tapahtuneen takana, ensin kirjoista, sitten muualtakin. Hän ei löytänyt etsimäänsä, mutta alkoi nähdä kuitenkin mahdollisuuden toisenlaiseen merkitykseen: sovitukseen. Hän teki aselevon itsensä kanssa, otti nimekseen Thennin, ja päätti omistautua auttamaan muita kärsiviä, ei vain itsensä vaan myös kuolleen aviomiehensä puolesta, ja niin hän lopulta siirtyi lohdutuksen jumalaksi.
Muut jumalat oudoksuivat ja kenties paheksuivatkin hänen täyskäännöstään ja kadonnutta kunnianhimoaan, ja näkivät hänet lähinnä surusta särkyneenä mielipuolena. Hiljainen, suvuton, mitätön, nöyrä ja lainkuuliainen, miehensä omaisuuden torjunut ja muiden parista vetäytyvä aseistakieltäytyjä ei kuitenkaan ollut uhka millään mittarilla, joten Thennin sai toteuttaa itseään kenenkään välittämättä, jääden syrjään ja unohdiksiin.
Seuraavat vuosisadat hän eli välillä yksin kuin erakko, välillä taas kuin vaelteleva kerjäläinen, alkaen laihtua, haalistua ja riutua vähitellen, menetettyään pitkäksi aikaa lähes täysin mielenkiintonsa maallisiin asioihin, kuten ruokaan tai nukkumiseen. Palatessaan välillä muiden jumalten pariin hän kirjoitti ylös kolme kirjaa, joissa käsitteli mm. armoa, anteeksiantoa ja elämän rajallisuutta, ja kävi väittelyjä muiden filosofiasta kiinnostuneiden kanssa, yrittäen saada aikaan hienovaraista muutosta (melko heikolla menestyksellä). Hän puhui alusta asti demonivainoja vastaan ja rauhan puolesta, milloin tahansa joku vain oli otollinen kuuntelemaan, muttei hänen kaltaisensa vanhuksen sanoilla tai teoilla ole ollut paljoakaan merkitystä.
Kun Thenninin keho alkoi viimein käydä liian hauraaksi, hän joutui asettumaan enemmän aloilleen ja luottamaan muiden apuun. Hän alkoi kirjoittaa neljättä, yhä keskeneräistä kirjaansa, odottaen yhä viivytellen lähestyvää kuolemaansa, hämmästyneenä itsekin siitä, miten kauan siinä on kestänyt. Hän uskoo ylijumalattaren surman ja uuden sodan johtavan vain huonoihin seurauksiin, mutta on liian lähellä omaa loppuaan, jotta voisi tehdä muuta kuin lausua varoituksia kuulemattomille korville.
LUONNE & USKOMUKSET
Sisäisesti ja ulkoisesti: Nuorena Thennin oli kiivas ja kiihkeä, ja vaikka hän on oppinut todella kovaan itsekontrolliin ja harkitsemaan erittäin tarkkaan tekojaan ja sanojaan, ei kumpikaan näistä ydinominaisuuksista ole tosiasiassa kadonnut, ne ovat vain muuttaneet muotoaan.
Hän välittää suuresti monistakin asioista ja on yhä altis reagoimaan välittömän voimakkailla tunteilla, mutta niiden ulospäin näyttämisen sijaan hän osaa pysähtyä ja arvioida näitä tunnetilojaan, niiden syitä, sekä järkevyyttä, ja hänen huolellisuutensa ja harkintansa tulkitaan joskus hieman erheellisesti hidastumiseksi.
Päällisin puolin nainen vaikuttaa melko vakavalta ja usein hieman surumieliseltäkin, vaikka onkin maltillinen jakamaan omia murheitaankaan muille. Kaikki eivät aina myöskään huomaa tai ymmärrä hänen eleettömän leikkisää ja kiusoittelevaakin huumoriaan, joka puskee välillä esiin etenkin arkisissa tilanteissa.
Hän on terävä-älyinen, tarkkamuistinen, sekä hyvä kuuntelemaan muita ja tulkitsemaan ja ymmärtämään näiden tunteita, vaikka onkin itse kitsaampi jakamaan todellisia, syvällisempiä mietteitään. Thennin ei ole myöskään sisäisesti kovin optimistinen, vaikka pyrkii tarkoituksella ajattelemaan ja puhumaan muista vain hyvää. Hän on nöyrtynyt, ja näkee itse yhä sisällään vellovan hirviön, jollainen kokee olleensa ennen kuin joutui muuttumaan.
Sosiaalisissa tilanteissa Thennin mielummin vetäytyy aluksi tarkkailemaan sivusta, ja vaikka tekeekin parhaansa, hän on nykyisin jo hyvin väsynyt eikä välttämättä jaksa osallistua keskusteluihinkaan samalla tarmolla kuin ennen. Hän on myös todella varovainen ja suhtautuu kaikkiin tarkoituksellisen kohteliaasti, ja vaikuttaa siksi myös paljon auktoriteettejä kunnioittavammalta ja lainkuuliaisemmalta kuin on. Hän myös mielummin pitää suunsa kiinni, kuin sanoo jotain tarpeetonta tai haitallista, vaikka sen opettelu on vienytkin todella kauan aikaa.
Maailmankuvasta ja arvoista: Thennin kunnioittaa suuresti elämää ja kaikkea elävää itsessään, ja on tullut filosofisissa päätelmissään siihen tulokseen, ettei ole lopulta suurtakaan merkitystä yksilön itseisarvon kannalta, ovatko nämä jumalia, ihmisiä, voikukkia vai kärpäsiä. Hän puhuu aina rauhan ja väkivallattomuuden puolesta, ja välttää aivan kaiken elävän tappamista ja vahingoittamista, pyrkien ainakin omalta osaltaan niin vähäiseen tuhoon kuin mahdollista.
Hän ei usko olevansa myöskään oikeutettu tuomitsemaan muiden tekoja, sillä ajattelee kaikkien elävän ympäröivän maailman asettamissa rajoissa, joihin kuuluvat lähtemättöminä myös julmuus ja kärsimys - joutuuhan hän itsekin välillä taipumaan ja syömään, ja siten käyttämään viattomia elämänmuotoja omansa ylläpitämiseen.
Thennin arvostaa myös rehellisyyttä ja puhuu itse mieluiten vain totta, mitä nyt saattaa jättää joitakin asioita kertomatta ja esittää välillä tyhmempää ja kuurompaa kuin on, jos katsoo sen parhaaksi. Hän on myös valmis valehtelemaan suojellakseen jonkun toisen henkeä, pitäen sitä suorastaan velvollisuutenaan.
Muita hänelle henkilökohtaisesti tärkeitä arvoja ovat mm. anteeksianto, harkinta ja itsekontrolli, jotka hän näkee tietynlaisina välttämättöminä askelina maailman ymmärtämiseksi, rauhanomaiseen kanssaeloon pääsemiseksi ja yksilön itsensä kehittämiseksi, mikäli pyrkimyksenä on tehdä muutakin kuin toimia vaistojen varassa.
Suhteista muihin: Thennin suhtautuu kaltaisekseen harvinaisen positiivisesti sekä ihmisiin että demoneihin, sillä on näiden kanssa keskusteltuaan ja elämää tarkkailtuaan todennut, ettei heissä kenessäkään ole sisäisesti suurtakaan eroa siunattuihin tai jumaliin verraten. Hän ei myöskään usko enää jumalaisen vallan olevan minkäänlainen väistämätön luonnonlaki, tai suovan oikeutusta muun maailman hallitsemiseen, vaikka onkin riittävän viisas pitääkseen vaarallisimmat ajatuksensa omana tietonaan.
Mieltymyksiä:
• Luonto. Thennin pitää lähes kaikista eläimistä ja osaa vastata näiden käytökseen tunteita lukemalla, niin että useimmat eläimet myös pitävät hänestä. Hän tuntee myös jonkinlaista syvää kiintymystä kasveja, ja luonnontilaisia ympäristöjä kohtaan.
• Hän pitää sanonnoista, sananlaskuista ja loruista, ja osaa lukuisia.
Inhokkeja:
• Thennin ei pidä sadesäästä tai liiasta kylmyydestä, sillä ne saavat hänen nivelensä jäykistymään.
• Omasta menneisyydestään tai jumalten vallankaappausyrityksestä puhuminen eivät ole hänen suosikkiaiheitaan. Thennin on vaikennut pitkään etenkin sukunsa kohtalosta, osittain pelosta.
tiedot ©JUDG3D